Minä uskon, että yksikään kristillinen kirkkokunta ei kokonaisuudessaan pelastu. Sen sijaan uskon, että jokaisesta kristillisestä kirkko- ja kuppikunnasta pelastuu ns. pyhäin jäännös. Kyseessä ei ole minkään kirkkokunnan enemmistö, vaan osa uskollisia Jumalan pyhiä, jotka seuraavat Herraa kaitaa tietä ja ahtaasta portista. He ovat uskollisten joukko monesta eri kirkkokunnasta, oli sitten kyseessä katolinen, luterilainen, ortodoksinen kirkko tai helluntaiseurakunnat, vapaakirkot, uuden karsimaattiset ryhmät, baptistit, metodistit jne

Näitä ihmisiä yhdistää, paitsi palava rakkaus Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen, myös rakkaus toisiinsa, rakkaus Kristuksen ruumiiseen yli seurakuntarajojen, hengeltään yhteiskristillisten uskovien joukko.

Heillä on iloitseva sydän, he elävät rukoillen, he kiittävät kaikesta, he ovat Hengessä palavia ja armolahjat toimivat heillä, he koettelevat kaiken ja pitävät sen, mikä on hyvää, he pysyvät erossa kaikesta pahasta.

Mitä lähemmäs tulee Herramme tulemus, sitä vaativammat ajat tulevat tälle uskollisten joukolle ja siksi tässä joukossa pysyminen vaatii täydellä sydämellä uskossa elämistä, Jeesuksen omana. Puolisydämiset eivät tule kestämään koettelemuksia. 

 Nykyajan länsimaista ihmistä ei tarvitse välttämättä pelotella kidutuksilla, riittää kun tuo materiaalisia houkutuksia, tämän maailman henkeä vaihtoehdoksi Jeesukselle. Saatana tietää, mistä narusta vetää missäkin maassa, missäkin sydämessä. Tässä karsiutuvat jyvät akanoista.

Uskovalta tullaan kysymään: "Rakastatko enemmän Jeesusta vai tätä maailmaa ja sen houkutuksia?"

Kysymystä ei välttämättä esitetä näin selkeästi, vaan ihminen ikäänkuin lipuu vähitellen vastaamaan omalla elämällään tähän, että maailma on rakkaampi. Hän antaa myöden pieniltä vaikuttavissa asioissa, vähitellen yhä suuremmissa. Jossain vaiheessa tämä saatanan ovela juoni on tehonnut, MIKÄLI USKOVA EI VALVO TILAANSA.

Jos kysymys tulee eteen näinkin suoraan, penseä uskova luultavasti vähättelee kysymystä ja sen "mustavalkoisuutta".

Minulla on sellainen kummallinen tunne, että osaa uskovista ärsyttää Maranata!

Tämä arameankielinen rukoushuudahdus, "Herramme tule!" tulee kuulostamaan jotenkin nololta, vanhahtavalta penseiden korvissa.

Nyt minun  on sanottava, että alkaessani kirjoittamaan tätä en tiennyt kirjoittavani mitään tästä maranata-huudahduksesta, enkä myöskään muistanut, että 1.Kor. 16:22 sanoo juuri näin: "Jos joku ei rakasta Herraa, hän olkoon kirottu. Maranata! Herramme, tule!"

Koetelkaa tämä.