Johanneksen kirje Laodikean seurakunnalle on kirje penseälle, haalealla seurakunnalle.

Kuinka paljon tätä samaa henkeä onkaan nykyajankin uskovissa. Monet elävät toinen jalka maailmassa, yrittävät olla kivoja, pilkkaavat yhdessä uskomattomien kanssa kristillisiä aiheita ja tiukemmin Sanaan sitoutuneita uskovia (veljiä ja sisaria!) , omasta uskosta todistamista vältellään, kotona ei rukoilla yhdessä, raamatut pölyttyvät hyllyssä.. Jos joskus sattuu rukouspiiriin, puhutaan hirveän pitkään kaikesta muusta kuin itse asiasta, viihdytään paremmin siellä missä pilkkaajat istuvat kuin Jumalan pyhien joukossa, jutut on kevytmielisiä..

Sitten kuullaan tilaisuudesta, jossa Amerikasta asti tullut Jumalan nainen julistaa, että Suomeen on nousemassa polvirukoilijoiden armeija.. Mitä nämä "laodikealaiset" tekevät kuultuaan tämän sanoman? Nauravat "amerikanhuijareille". Ei puhettakaan, että menisivät polvilleen. Sehän on loppujen lopuksi aika epämukava, vanhanaikainenkin asento.
Mitä siitä, että Paavali julisti: "Minä en häpeä evankeliumia.."
"Laodikealainen" häpeää sitä, yrittää mukauttaa uskonrippeensä näkymättömänä tämän maailman menoon.

Kuulostaako tämä teistä tutulta? Tuntuuko teistä, että tällaista on ihan liikaa?

"Jokaista, jota minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydstäsi!" (Ilm. 3:19)

Omalta kohdaltani olen kiitollinen siitä, että Jumala on minuakin rakastanut niin paljon, että avasi hengen silmäni ja ravisti oikein kunnolla hereille.
Uskovan on syytä valvoa tilaansa, pysyä Raamatun tutkistelussa päivittäin ja rukoilla hartaasti. Jokaisen on syytä tehdä parannusta omista synneistään ja synninrippeistään.